perjantai 22. helmikuuta 2013

...melkein kuukausi myöhemmin..


Ohhoh. Pikkaisen venähti tällä kertaa kirjoittaminen. Täytyy myöntää, että osittain ollut omaa saamattomuuttaan, mutta puolustukseni täytyy sanoaa, että myös tekemistä on ollut paljon. Vähän jopa koulun kanssa. Mutta anyway. Viimeinen -melkein- kuukausi on mennyt mahtavasti. Janne kävi täällä viettämässä yhden pitkän viikonlopun, joka ei kuitenkaan tuntutut pitkältä.  Ensimmäiset luennot espanjaksi ovat menneet puoliksi arvaillen, mitä proffa tahtoo sanoa.. Alennusmyynnitkin kerkesivät jo loppumaan (nyyh...) ja viikko sitten olimme kotibileissä, jotka olivat suurimmat, mistä olen ikinä itseni löytänyt (n.80 neliöinen kämppä ja n.130 juhlijaa..). Oli muuten aika mahtavat pippalot :D Lisäksi eilen vietimme tyttöjen laatuaikaa ja  kävimme Madridin muotiviikoilla. En ole aikasemmin itse käynyt millään muotiviikoilla, ja odotukset olivat aika korkealla, mutta ilmeisesti talouskriisi vaikuttaa myös muotimessuihin, eikä siellä ihan hirveästi ollut nähtävää. Mutta olihan se kokemuksena oikein nice :)
Madrdin muotiviikot

Vaikka tähän asti olenkin pysytellyt Madridissa, on vihdoinkin tiedossa reissuja!! Ensi viikolla kutsuu Barcelona viikonlopuksi tyyliin ESN ja loppuhuipennus tälle keväälle odottaa toukokuussa: 5 pv Ibizalla!!! :) Tuli kyllä LUT ja esimerkiksi pikkulaskiasen lipunmyynti tai jopa Pietari excun lipunmyynti vahvasti mieleen.. Lippu myytiin ainoastaan 44, mikä on erittäin vähän vaihtarimäärään verrattuna ja kovasti oli pohdiskelua siitä, kuinka paljon aikaisemmin pitäisi mennä kyseisiä lippuja jonottamaan.. Yksi kaverimme uhrautui vapaaehtoisesti odottamaan kolme tuntia lipunmyyntiä, meidän muiden ollessa luennolla. Hullu tyttö. Mutta nyt on tytöillä liput, hahaa! Lisäksi reissulistalta löytyy Toledoa ja Segoviaa tästä läheltä sekä Valenciassa tahdon ehdottomasti myös käydä! Pääsiäslomalla sitten.

Viikonloppu Jannen  kanssa oli mahtava! Olin pyytänyt tuliasiksi ruisleipää, pussin nameja ja minttua, ja tosiaan elin siinä uskossa, että vain pari juttua sieltä tulee, mutta todellisuus oli ihan toinen. Karkkia varmaan 6 pussia: turkkareita, panttereita, superleijonia, lakua, salmiakkia, lisää salmiakkia, missä x:ää, sisua, fisuja... (älkää siis ihmetelkö, jos tuun täältä 10 kg isompana takaisin..) Niin ja sitten sain jälkiuunileipää, hapankorppuja ja niitä ruischipsejä...namsnamsnams. Ja hauskintahan tässä on se, että kun tarjosin innoissani karkkeja kämppiksilleni, oli reaktiot aivan mahtavia! Eipä oikeastaan kukaan arvostanut salmiakkia tai tervanmakuisia nameja. Sanonta" hullut suomalaiset" varmasti on se mielikuva, jonka jätin kämppiksilleni suomalaisten herkuista. :)

Intialaista
Viime perjantaina menimme isommalla porukalla intialaiseen ravintolaan syömään ja viettämään aikaa. Hinta laatu suhde oli enemmän kuin kohdillaan: 3 ruokalajia juomineen ja shotteineen kustansi vaivaiset 7€. Tuolla hinnalla en henkilökohtaisesti odottanut mitään sen kummempaa, mutta ruoka oli aivan tajuttoman hyvää! Ja oli muuten ensimmäinen kerta, kun itse söin intialaista, mutta ei todellakaan tuon kokemuksen jälkeen viimeinen :) Takuulla menemme sinne uudestaan, varmasti useampaankin otteeseen!
Koska olemme tyttöjen kanssa jääneet koukkuun siihen juustokakkupaikkaan, josta viimeksi kerroin, lupauduin itsekin tekemään kyseistä herkkua :) Sunnuntaina marssinkin El Corte de Inglesiin ja löysin kaikki tarvittavat ainekset. Uunimme hieman jännitti, koska se toimii kaasulla, ja ei kyllä ollut hajuakaan, mistä pystyisin ennustamaan sen lämpötilan. kämppikseni Sacit on onneksi käyttänyt uunia enemmänkin ja onnistui laittaman uunin melkeinpä täydelliseen lämpötilaan kakkua varten. Ja vaikka itse sanonkin, siitä tuli oikein oikein bueno :P Ja olisi kuulemma parempi jatkossakin tehdä juustokakkua..
juustokakkua


Koulukin on sujunut suhteellisen kivuttomasti. Ensi viikolla olisi ensimmäinen välikoe, johon olemme tosin itse tehneet kysymykset, joten ei pitäisi olla kovin paha nakki. Yksi isompi harkkatyö tulisi myös tehdä huhtikuun puoliväliin mennessä ja yhdellä kurssilla nyt on joka viikko pieniä case harjoituksia, mutta verrattuna Suomeen ja omiin harkkoihimme, ovat ne täällä helpompia :) Ensimmäinen haaste tosin oli itseasiassa tänään, kun piti esittää espanjaksi. Esityksen aihe oli hyvin helppo, mutta täytyy myöntää, että kyllä jännitti :D Hengissä selvisin kuitenkin, jes!







Mutta tämä tästä tällä kertaa. Täytyy lähteä metsästämään uusia korkkareita Barceloonaa varten ;) Lisäksi pitäisi uskaltautua varaamaan aika kampaajalle, sillä hiuksissani on luultavasti enemmän kaksihaaraisia kuin hyväkuntoisia hiuksia.. Toistaiseksi en ole uskaltautunut astumaan sisään kampaamoihin, siinä pelossa, että minä ja kampaaja emme ymmärtäisi toisiamme. Asetin kuitenkin itselleni deadlineksi maanantain, joten siihen asti on aikaa kerätä rohkeutta :D Katsotaan miten tytön käy!

Buen fin de semana a todos! Hasta luego!
Hauskaa viikonloppu!

Nina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti