maanantai 21. tammikuuta 2013

Los primeros dias en mi casa

Nyt on ensimmäinen kokonainen viikko Madridia takana. Ja alan jo rakastua kaupunkiin. Vaikka muutamana päivänä onkin satanut hieman vettä ja sää on jossain määrin muistuttanut tyyppillisiä suomalaisia syysilmoja. En kuitenkaan todellakaan valita, kun olen kuullut Suomen pakkaslukemista viime päivinä..Terveisiä vaan kaikille Suomeen :)

Anyway. Asiaan. Ensimmäinen viikko on mennyt kuin siivillä ja itseasiassa tuntuu siltä kuin olisin ollut täällä jo paljon kauemmin. Joka ilta meillä on ollut jos jonkinmoista ESN:n järkkäämää ohjelmaa mm. ruta de las tapas, jossa kiertelimme eri tapas baareja. Lisäksi torstaina meillä oli welcoming party Commossa, joka oli siihen väki määrään  suhteutettuna erittäin pieni paikka, ahdasta siis oli :) Baarissa oli kuitenkin open baari, eli ilmaisen viinan bileet. En kuitenkaan kaatanut sitä punkkua tuoppiin vaan lähdin suhteellisen aikaisin yöunille, sillä edellisenä iltana olimme olleet kämppiksieni kanssa eräällä toisella klubilla ja yöunet olivat saattaneet jäädä hieman vajaiksi. Klubeista puheen ollen, sisäänpääsy on aika tautisen kallista, jopa korkeisiin hintoihin tottuneelle suomalaiselle. Yleensä sisäänpääsy on suurin piirtein 10-20 €, riippuen ihan klubista. Myös juominen kyseisissä ravintoiloissa on huiman kallista ja oluen hinta saattaa olla jopa korkeampi kuin Suomessa. Vastapainoksi pubeissa ja kaupoissa olutta saa halvemmalla kuin vettä..

Keskiviikkona tosiaan pääsin muuttamaan asuntooni, jonka jaan neljän eri ihmisen kanssa. Kämppä on n.3km päässä ytimestä Ibizan alueella ja erittäin lähellä asivan mieletöntä Retiron puistoa (en malta odottaa lämpöisempiä päiviä!) Sijainti on muuten bueno, sillä matka kouluun kestää n.15 ja Ibizalta on suora linja yliopistolle, joten ei tarvitse metrojakaan vaihdella. Kämppä on kuitenkin nähnyt paljon elämää ja on vanha (eli ei mikään hulppea luksus asunto), mutta kodikas.

Calle Narváez -kotikatuni siis
Näkymä partsilta

Parque de Retiro
Parque de Retiro


Fight Clubin asukkaat
 Kaksi kämppiksistäni ovat olleet jo viime lukukauden opiskelemassa täällä Madridissa, ja kotimme tunnetaan paremmin nimellä Fight Club :) Tosiaan kämppämme on suht kansainvälinen. Itseasiassa olemme kaikki eri maista kotoisin: löytyy suomalaista, ranskalaista, italialaista, turkkilaista ja chileläistä. Ainakin englanti tulee varmasi erittäin sujuvaksi..  Espanjakin kuuluu käytettyihin kieliin ja uskoisin, että vaihdon lopussa oma puhe tulee olemaan jotain espanjan ja englannin välimaastosta.. Let's see what gonna happen..  Niin ja tosiaan sukupuolijakauma on 3 chicas vs. 2 chicos. Kun olemme kotona, vietämme lähes kaiken ajan yhdessä olohuoneessa, jossa tälläkin hetkellä raapustelen.

Luennoilla aloin käymään viime viikon keskiviikkona ja espanjaiseen kulttuuriin kuuluva hierarkia näkyy varsinkin luennoilla proffien ja opiskelijoiden välillä. Kaksi proffaani ilmoitti heti ensimmäisillä luennoillaan, että mikäli ovet ovat jo kiinni, Go away! Parempi siis olla ajoissa. Tosin proffillahan on täysi oikeus tulla myöhässä tai perua tunti, jos siltä tuntuu. Kurssivalintojen ja kaiken maailman papereiden kanssa on ollut aika isosti hommia, sillä tarkoitus oli, että saisin sivuaineen johtamisesta kasaan täältä. Tilanne tällä hetkellä on se, että vielä uupuu 3 noppaa.Nice. Yritän sumplia jotain extra töitä, jotta nuo puuttuvat opintopisteet saisin jostakin haalittua. Huomenna täytyy mennä kakkien papereiden kanssa siis puhumaan oman opinto-ohjaajani kanssa. Peukut pystyyn, että onnistuisin :)Yhteensä minulla on tällä hetkellä viisi kurssia, joista yhden uskaltauduin ottamaan espanjaksi, sanotaanko näin, että hieman pelottaa.. Keskiviikkona nähdään, miten sujui. Tämä tässä tältä erää.

Hasta luego!
Nina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti